Palava nainen

Chapter One

The waves crashed against the cliffs of Nova Scotia with an almost musical rhythm, but Aria Morgan knew better. After three years of studying marine biology at the remote Blackrock Research Station, she had learned to distinguish between natural ocean sounds and something more... peculiar. Tonight, there was definitely something different in the water's song.
Standing on the observation deck of the research facility, her long dark hair whipping in the salty breeze, Aria focused her night vision binoculars on the churning waters below. The full moon cast an ethereal glow across the surface, making it easier to spot any unusual movement. That's when she saw it - a flash of iridescent scales, much too large to be any known fish species.
"You're out here late again," a deep voice spoke behind her. Dr. Nathaniel Cross, the facility's new head of cryptozoology, stood in the doorway. His presence had been causing quite a stir among the female staff since his arrival last month, with his storm-gray eyes and the mysterious scar that ran from his left temple to his jaw. But Aria had noticed something else about him - the way he always seemed to appear whenever the strange occurrences happened.
"There's something out there, Dr. Cross," Aria said, not taking her eyes off the water. "Something big."
"Please, call me Nate," he said, moving to stand beside her. His proximity sent an involuntary shiver down her spine that had nothing to do with the cold. "And I know. That's why I'm here."
Before Aria could question what he meant, a haunting melody drifted up from the waters below. It wasn't quite singing - more like an otherworldly humming that seemed to resonate in her very bones. To her surprise, she found herself taking an unconscious step toward the railing, drawn by the sound.
Nate's hand shot out, gripping her arm. "Don't listen too closely," he warned, his voice tight with concern. "They're hunting tonight."
"They?" Aria tried to shake off the melody's lingering effect. "Who are 'they'?"
Just then, a figure emerged from the waves - a woman with silvery skin and long, phosphorescent hair. Her eyes glowed with an unnatural blue light, and when she opened her mouth to continue her song, Aria saw rows of sharp, pearl-like teeth. The creature's beauty was both terrifying and mesmerizing.
"Sirens," Nate whispered, his grip on Aria's arm tightening. "Real ones. Not the sanitized versions from your fairy tales."
The siren's gaze locked onto them, and her song changed, becoming more focused, more enticing. Aria felt Nate tense beside her, and when she looked at him, she was shocked to see his eyes had taken on a silvery sheen, reflecting the moonlight like a cat's.
"We need to get inside," he said through gritted teeth, though he seemed to be fighting the urge to move closer to the railing himself. "Now."
But as they turned to leave, Aria caught sight of something in the water that made her blood run cold. Dozens of glowing eyes had appeared beneath the waves, and more figures were rising to the surface. Their songs began to intertwine, creating a symphony of supernatural beauty and terror.
"Dr. Cross... Nate," Aria's voice trembled slightly. "What's really going on at this facility?"
He finally turned to look at her fully, and in the moonlight, she could see that his scar was glowing with a faint blue light. "It's not just a research station, Aria. It's a containment facility. We monitor and protect humanity from ancient creatures that most people think are myths. And right now," he glanced back at the water where more sirens were emerging, "something has disturbed them. Something that hasn't happened in over a hundred years."
"What?" Aria asked, though part of her feared the answer.
"They're looking for their lost queen," Nate's voice was grim. "And for some reason, they think she's here."
A particularly powerful wave crashed against the cliffs, sending spray high enough to reach the observation deck. As the droplets hit Aria's skin, she felt a strange tingling sensation, and for just a moment, her reflection in the window showed her eyes glowing with the same ethereal blue light as the creatures below.
Nate saw it too. His expression shifted from concern to something more complex - fear, fascination, and what looked almost like recognition. "We need to talk," he said quietly. "About your mother. About why you were really assigned to this facility. And about why you've always felt so drawn to the sea."
The siren's song grew louder, more insistent, and Aria felt something stir within her - ancient memories that couldn't possibly be her own, yet somehow were. As she followed Nate inside, one thought kept repeating in her mind: her life as she knew it was about to change forever, and there would be no going back to the simple world of marine biology and research papers.
Behind them, the sirens continued their haunting chorus, their songs now carrying a note of triumph. They had found what they were looking for.

Chapter Two

The facility's underground laboratory was a maze of steel and glass, illuminated by harsh fluorescent lights that made everything look clinical and cold. Aria followed Nate through a series of security checkpoints, each requiring increasingly complex biometric scans. Her mind was still reeling from the events on the observation deck, the sirens' song echoing in her memory.
"How long have you known?" she finally asked as they entered what appeared to be his private office. Unlike the sterile corridors outside, this room was filled with artifacts that looked ancient - shells with strange markings, crystals that seemed to pulse with their own inner light, and walls covered in charts mapping underwater ley lines.
Nate moved to a heavily secured cabinet, his fingers dancing across a complex lock. "Since the moment you arrived at Blackrock. Your bio-readings were... unique." He pulled out a thick file with her name on it. "But your mother knew long before that."
"My mother?" Aria's voice cracked. "She died when I was three. All I have are some photos and my father's stories about her love for the ocean."
"Your mother didn't die, Aria." Nate's voice was gentle but firm as he placed an old photograph on his desk. "She returned."
The photograph showed a woman standing on these very cliffs, her wild dark hair streaming in the wind. She looked exactly like Aria, except for her eyes - they held that same otherworldly blue glow Aria had seen in her own reflection moments ago.
"That's impossible," Aria whispered, but even as she spoke, memories began to surface - the way she could hold her breath for impossibly long periods, her uncanny ability to predict storms, the strange songs that sometimes filled her dreams.
Suddenly, the lights flickered, and a low vibration ran through the building. Nate's expression turned serious. "They're testing the barriers," he said, moving to a bank of monitors showing underwater footage. Multiple figures darted past the cameras, their movements too quick and graceful to be human.
"What barriers?" Aria asked, joining him at the monitors.
"Electromagnetic fields designed to keep them at bay. But with their queen so close..." He glanced at her meaningfully. "They're stronger than usual."
"I am not their queen," Aria said firmly, though something deep inside her stirred at the words.
"No, but you're her daughter. The first successful hybrid in centuries." Nate pulled up more files on his computer. "Your mother was their queen, and when she fell in love with your father, it created a diplomatic crisis. A siren queen choosing a human was unprecedented."
The vibrations grew stronger, and somewhere in the facility, an alarm began to sound. On the monitors, the sirens' movements became more coordinated, more purposeful.
"They're not just testing anymore," Nate muttered. He grabbed what looked like an ancient trident from a wall display. "They're breaking through."
Aria's head suddenly filled with voices - not speaking English, but a fluid, musical language she somehow understood. They were calling to her, telling her to come home, to take her rightful place.
"Make it stop," she gasped, pressing her hands to her temples.
Nate reached for her, but stopped short when he saw her eyes - they were glowing brighter now, and her skin had taken on a slight iridescent sheen. "Fight it, Aria. You're not just one of them. You're both human and siren. That's what makes you special."
The facility shook more violently, and the lights went out completely. In the darkness, Nate's eyes glowed silver again, and Aria could finally ask the question that had been nagging at her.
"What are you?" she whispered. "You're not entirely human either, are you?"
Before he could answer, the reinforced windows of his office exploded inward in a shower of glass and seawater. In the opening hovered three sirens, their beauty terrible and magnificent. The one in the center spoke, her voice carrying both authority and disdain.
"Step away from the princess, Guardian. She belongs with her people."
Nate raised the trident, which began to glow with an electric blue light. "She belongs where she chooses to belong."
As seawater swirled around them, Aria felt power surge through her body - raw, ancient, and demanding to be released. She had a choice to make, but first, she needed answers.
"Tell me everything," she said, her voice carrying a new note of command that surprised even her. "About my mother, about what you are," she looked at Nate, "and about why I'm really here."
The siren queen smiled, showing those pearl-like teeth. "Oh, little princess. You're here because a war is coming. And you," her glow intensified, "are the key to everything."

Chapter Three

The seawater swirling around Aria's feet felt alive, responding to her emotions like an extension of her body. The three sirens remained suspended in the shattered window frame, their ethereal forms casting an otherworldly glow throughout Nate's flooded office. The lead siren - who had introduced herself as Cordelia, First General of the Deep Realm - watched her with ancient eyes that held both wisdom and cunning.
"Your mother's choice started this war," Cordelia said, her voice carrying the rhythm of waves. "When she chose your father, she didn't just abandon her throne - she disrupted a balance that had existed for millennia. The Deep Realm has been without a true queen for twenty years, and the dark ones grow bolder each day."
"The dark ones?" Aria asked, acutely aware of Nate's tension beside her, his grip tightening on the glowing trident.
"The Abyssal Court," Nate answered grimly. "Think of them as your people's darker cousins. While the sirens of the Deep Realm protect the oceans, the Abyssal Court seeks to corrupt them. Without a queen's power to maintain the barriers..."
"They're breaking free," Cordelia finished. "Even now, they gather in the deep trenches, preparing for war. Only a queen's song can reinforce the ancient seals."
Aria felt the weight of their expectations pressing down on her like the ocean itself. "And you think I can do this? I don't even know how to control whatever... this is." She gestured to her still-glowing skin.
"That's why I'm here," a new voice spoke from the doorway. Aria turned to see a woman she'd only known from photographs - her mother. Nerissa, former queen of the Deep Realm, stood in the threshold, looking exactly as she had twenty years ago. Her presence made the very air vibrate with power.
"Mom?" Aria whispered, emotions warring inside her.
Nerissa's eyes - the same otherworldly blue as Aria's now were - filled with tears. "My daughter. My beautiful, brave daughter. I'm so sorry I had to leave you, but it was the only way to keep you safe while your powers matured."
"Safe from what?" Aria demanded, anger suddenly surging through her. The water around her feet began to churn in response.
"From those who would use you," Nate interjected, his voice carrying an edge of bitterness. "The Guardians weren't always noble protectors, Aria. Some believed that controlling a hybrid princess would give them power over both realms."
"Like your father did?" Nerissa's voice turned cold as she addressed Nate. "Is that why you're so close to my daughter? Following in Marcus Cross's footsteps?"
The tension in the room sparked like electricity. Nate's silver eyes flashed dangerously. "I am not my father."
"Enough!" Aria's voice carried a new power, making everyone in the room freeze. The water around her feet rose in spiraling columns, responding to her command. "I want the truth. All of it. No more cryptic warnings or half-answers."
Suddenly, the facility's emergency sirens blared to life. On Nate's monitors, dark shapes appeared in the deeper waters - humanoid figures with shark-like features and glowing red eyes.
"The Abyssal Court," Cordelia hissed. "They've found us."
"They found her," Nerissa corrected, moving to Aria's side. "They can sense your awakening power, daughter. We're out of time."
The facility shuddered as something massive struck it from below. Through the broken window, Aria could see dark forms rising from the depths, their movements predatory and purposeful. The water around her feet turned ice-cold.
"You have to choose now," Nate said urgently. "But know this - whatever you decide, I'll stand with you." His eyes met hers, and in them she saw not just duty or ambition, but something deeper, something personal.
"As touching as that is, Guardian," Cordelia interrupted, "she needs to come with us. Only in the Deep Realm can she learn to control her powers in time."
Another impact rocked the facility. In the distance, Aria could hear screams - the research staff, she realized with horror. They were unprotected, unaware of what was really happening.
"I won't let innocent people die," Aria declared, feeling strength flow through her. "Mom, Cordelia - help me protect the facility. Nate..." she turned to him, "teach me how to fight."
"Always choosing both worlds," Nerissa murmured, a mix of pride and worry in her voice. "Just like your mother."
As the Abyssal Court's forces surrounded the facility, Aria felt something click into place inside her. She was neither fully human nor fully siren, neither wholly of land nor of sea. But perhaps that's exactly what both worlds needed.
"Well then," she said, as power coursed through her veins and the song of the sea filled her mind, "let's show these dark ones what a hybrid princess can do."
The water around her erupted upward, turning into a swirling shield of liquid crystal, just as the first of the dark figures burst through the facility's lower levels. The war for two worlds was about to begin, and Aria stood at its center, with a Guardian at her side and the power of two realms flowing through her blood.

Chapter Four

The next few minutes dissolved into chaos. The Abyssal Court's warriors crashed through the facility's lower levels like a dark tide, their shark-like features twisted into snarls of hunger and hatred. Aria's crystalline water shield held against the first wave, but she could feel their darkness pressing against her power, trying to corrupt it.
"Channel your emotions through the water," Nerissa instructed, her own powers creating whirlpools that trapped several attackers. "The sea responds to authentic feeling, not just will."
Nate moved with inhuman grace, the trident in his hands leaving trails of electric blue energy as he fought. "We need to evacuate the research staff," he called out between strikes. "They're gathering near the main lab."
Aria closed her eyes for a moment, and suddenly she could feel every drop of water in the facility - in the pipes, in the air, in human bodies. The awareness was overwhelming. "I can feel them," she gasped. "Everyone. Everything."
"That's your queen's sense awakening," Cordelia explained, her own song turning violent as she fought. "You're connecting to your realm."
An explosion rocked the lower level, and through her new awareness, Aria felt something massive entering the facility. The temperature of the water dropped dramatically, and even the sirens looked concerned.
"Thalassos," Nerissa whispered, fear evident in her voice. "The Abyssal Prince himself."
Through the broken floor emerged a figure that seemed made of living darkness. Unlike his warriors, Prince Thalassos appeared almost human, devastatingly beautiful in a cruel way. His eyes were the color of the deepest ocean trenches, and when he smiled, his teeth gleamed like black pearls.
"The little princess awakens," his voice was like the crushing depths given sound. "How convenient. I was afraid I'd have to wait longer to claim my bride."
"Bride?" Aria and Nate spoke simultaneously, his voice sharp with anger, hers with shock.
"Did they not tell you?" Thalassos moved closer, his presence making the water around him turn black. "The only way to truly end the war between our courts is through union. Your mother refused me twenty years ago. But you..." his dark eyes roamed over her face, "you're even more powerful than she was."
Nate stepped between them, the trident glowing brighter. "She's not a prize to be claimed, Thalassos."
The Abyssal Prince's laugh was like ice cracking. "Ah, the Guardian speaks. Tell me, son of Marcus Cross, does your protection come from duty... or jealousy?"
Before anyone could respond, a scream echoed from the main lab. Through her water sense, Aria felt the research staff's terror as more Abyssal warriors surrounded them.
"Choose quickly, princess," Thalassos said smoothly. "Surrender to me, and I'll spare them all. Refuse, and watch your human friends feed my warriors."
Aria felt rage build inside her - pure, hot, and powerful. The water around her began to glow, not with her mother's blue light or Thalassos's darkness, but with a brilliant purple that seemed to combine both aspects of her nature.
"You want an answer?" Her voice carried the crash of waves and the strength of tidepools. "Here it is."
She thrust her hands forward, and every drop of water in the facility responded. It rose from pipes, condensed from air, pulled from the sea itself. But instead of attacking, it began to sing - a new song, neither fully siren nor fully human, but something entirely unique.
The Abyssal warriors closest to her began to writhe, their corrupted forms starting to purify under her hybrid power. Thalassos's eyes widened in genuine surprise, then narrowed in fury.
"Impossible," he snarled. "No one can purify the Abyssal taint!"
"She's not no one," Nate said, pride evident in his voice. "She's both of your worlds, and neither. And that makes her stronger than either."
Aria's song grew stronger, and she felt Nate's energy joining with hers, the Guardian's power amplifying her own. Her mother and Cordelia added their voices, creating a harmony that made the very foundations of the facility vibrate.
But Thalassos wasn't finished. With a roar of rage, he released his own power - a wave of such absolute darkness that it threatened to swallow all light. "If I cannot have you," he growled, "then no one will!"
The two forces met in a spectacular clash of energy. In that moment, as purple light battled primordial darkness, Aria felt something else stirring in the depths beneath the facility - something ancient and powerful, awakened by their battle.
"The Leviathan," Nerissa breathed. "The battle... it's waking the ancient ones."
As if in response, a deep rumble shook the entire ocean floor, and everyone - siren, human, and Abyssal alike - froze in sudden, instinctive fear.
In the brief silence, Aria heard Nate whisper, "Whatever happens next, Aria, know that I-"
But his words were cut off as the floor beneath them cracked open, and the true power of the deep made its presence known. The war between courts had awakened something far older and more dangerous than any of them had imagined.
And deep in her soul, Aria knew - this was only the beginning.

Luku 1: Pudotus

Morgan Mackenzien päivä oli ollut erittäin huono. Kun hänen vuoronsa oli päättynyt tarjoiluvuoroon, hänen helpotuksensa ei ollut vielä ilmestynyt. Kukaan muista tarjoilijoista ei ollut halunnut vastata puhelimeen, joten Morgan oli joutunut ottamaan tuplavuoron. Niin mukavaa kuin tippien kerääminen perjantai-iltana olikin, hänellä oli jo suunnitelmia, jotka hän oli joutunut perumaan.

Aivan kuin he eivät tekisi tätä paskaa tarkoituksella joka viikko, hän ajatteli katkerasti hymyillen, kun hän sulki kassan ja palautti sen, keräsi tippinsä ennen kuin lähti ovesta ulos. Tämä oli kolmas viikko peräkkäin, kun hän oli joutunut perumaan omat suunnitelmansa, ja samat tarjoilijat, jotka eivät olleet tulleet paikalle, kuten oli käynyt molemmilla aiemmilla kerroilla. Taidan alkaa nähdä tässä kaavan, oli hänen seuraava sarkastinen ajatuksensa. Hän oli jo valmiiksi happamalla tuulella ja näpytteli avaimiaan kahdesti ennen kuin onnistui avaamaan autonsa kuljettajan puoleisen oven. Kun hän oli saanut turvavyön kiinni, hän vain painoi otsansa ohjauspyörään, istui ja muhi omassa kyynisessä surkeudessaan. Hänen puhelimensa surisi käsilaukussaan, ja hän oli varma, että se oli vihaisia viestejä, jotka olivat peräisin hänen joskus-, joskus-, joskus-poikaystävältään, joka oli vihainen siitä, että hän oli jäänyt työnsä jälkeen toiseksi.

"lSe ÉsiBi,tBä', kamu', Fet( *mjak_sÉac v*uokZrtaaaCndió"),* h$äLnl mDutDisim itsbekseUeWn,u _ksucn h.än kÉäsyÉnfnzis(t^ié hmmoloZttorGin Gjdaw a*joBi myjöLhxäXisilLlaIn QliikemnPteesReeSn koNtOicin. REamKme !ol_eH k!ojsmkakaRn oulleeZt$ XviakavsampXitau ókuinA muutWammFa dri_nWkPkWi 'tXäällXä xtMai pgarxiS vwilliäu y!öztä joxkia tFo^iOnwe!n vTii_kKonyloóp$paum,t hgäKn! RmBiDet'ti hqiljjabag litksseókseeWn.k *H&änV chxal(u,sri svain& pää'st'äb Gkaoitbiirn.Y OHnäXnSeAn SjNaFlkJoiZhLinNs&aR ns*aFttÉuUi,M HhäZne(n' wsVelikäänsä sa^tOtFuxiM,J jaZ hä$nj kÉaipaWsxi k,opvabsmtGi ,pizt!kRäMä kylpyIäé gjal cmuukavaKal RsäZnkéyä. K.otimahtkCal sQujGui Ku_noZhwdetJtRav*assHaz sukmusfsFa, WjonMkaa jéoÉkXaui*neun kokYié, WjvoQkÉaW oli toItKthunut Dru)tiinMi&ndokma_is!eenU wtyBömaCtkaanG.

Myöhästyneenä hän raahautui parkkipaikalta kaksi kerrosta portaita ylös pienen yksiönsä ovelle. Potkaisten oven kiinni hän astui sohvansa ympäri yhden huoneen asunnon epävirallisen makuuhuoneen puolelle ja lysähti alas sängyn päälle. Huokaisten hän kääntyi lopulta ympäri hakeakseen käsilaukustaan lakkaamatta surisevan puhelimensa. Poikaystävänsä vihaisten viestien sijaan se oli hänen parhaan ystävänsä Michellen viesti, johon oli liitetty kuva.

>Eikö tämä ole poikaystäväsi Dylan?

Kuvassa oli varmasti korttelibileet tai jonkin klubin takahuone jossain, ja hänen niin sanottu poikaystävänsä istui virnuileva blondi sylissään. Vaikka toisen naisen toppi oli työnnetty vyötärölle asti, Morganilla ei ollut vaikeuksia tunnistaa Saraa, tarjoilijaa, joka ei ollut vaivautunut tulemaan paikalle ja pistänyt hänet tuplavuoroon. Muutaman hetken Morgan vain tuijotti kuvaa, eikä pystynyt oikein käsittelemään sitä. Hän huomasi olevansa yhtä lailla vihainen ja apaattinen. Toisaalta hänen ja Dylanin välit eivät olleet alun alkaenkaan sujuneet loistavasti. Toisaalta hän oli maannut Dylanin kanssa melko säännöllisesti lähes vuoden ajan. Territoriaaliset vaistot sotivat hänen luonnollista taipumustaan olla välittämättä.

Emme Pme palqjsoÉn muutSam tkeh)nAeebtkääknH kuZinP hawrBrasftimmqeó zsse*ksihä,c h.ähn hajIa$ttLegli. DylaZn olsi eykPs.trUovert'tTi se'ur'amie*ss,t aKinas tqewkeómäusQsä j'oRt_akin^,b aignGa cseugraclZlJineHn KiWhm&iénkeHnp.G lM*orgtan Éol,ik työsZsä*käfy&vUäd )opkiCs^kejlija, FjCac vhän )paybsyttMeGlWi Vmielltuummión ukoHtIo*nay nBiPiTnuä iltfoina_, Djollohijn óhäncelluä olió Yvhawpala!tqa. qMin!umn kolisi .pitzänty(t LoAdcot,tWaÉak tät'ä aRi.kaisempmin,h jos Vollernd téäysins rHehelline$n Hidts.el.lenmi, Jhäzn saónoFi i$tseilleeCn.. TH,äKnenH nt*untbeensa óvaLihtelmijvéaHt, eUdJeps'ta,kaiqsiYn Fsenl MväWl(i!ll^ä,X ettäu hLäcnS rtuMnPsi ,tqultlKeensKaJ k^äjytYe_tlyksci ja Ze!tWtä hdän ga_nOsaitsiP jseDnj,_ kloUskkua eci ol&lut hayluMkCa*s cs_uostOujmaaWn ómiehcen( suunbniStreqlmiRicn ,uNsaea(mminJ mkbuiAnN o$lmiV vobllNut. MVutta _miFtäN kiaRunewmFmzin hwänF kna_tsAelij tuzotqaB pkWuOvxaaN,r si&täD enÉeSmmänD PhäAn) tunnsi, ettYä (tvatsa*papinao aJl.koia k$a)lplistAuda.P DT*oinevnW GnIainen Uei vaWiMn AoGllóu$tC viefnyct wMorBgan.in ym!ieisdtAä hzäÉneltäA,w Av*aNaMn hän ojlBi my&ösL t.yrykMyttnäny(t utyaövauiorojaMakn MkorvganilJlZe siKtäG KvKa&rtAen.z Kvun) !hän mtÉuijotti toise)nh nDaziósegnY ,on)nelQlgisjt*ac zhiymRyä jVa a,vhokäStpistäA riunjtaa,c vkifh(a. alIkoZiY voCitwtda^aS ChPäsnzen aWpa.tirakohtazukkssensZa TjTa! Fits)ei'nhóo)nqsaZ.É RJaz sVittmeÉn vihNaF mvoittkiH, j_aó ^hänMenó puhXelXizmenzsa) ciskeytyRi$ kaXuk$aOnaf oalneKvafaKnk usHeinVäAäAn, nRiiLn* komv.asa!, veutDt$ä !nYä&y(t'tKö& vpdiLrsvtSoutwubi jua vr,ik^koix Hjo*traIin tärkOeFäuäi WsKe*n TsimszällTäv,p OjolalWoiQn näzytXtöV m!uugttRuRi Wmusmtacksim mimkuifsóikjsPit Zaj'oJiksi.r

Morgan riisui työasunsa, katsoi itseään peilistä ja tunsi pian vihan palavan ja jättävän apatian taakseen. Ilme kuin hän olisi juuri haukannut kypsymättömän limen, hän heitti rintaliivit sivuun ja riisui pikkuhousunsa. Peilistä häntä tuijottava nainen ei ollut missään nimessä ruma, mutta hän oli aina ollut hiljaa kateellinen kurvikkaammille ja paremmin varustetuille ikäisilleen. Kädet lanteillaan hän kaareutti selkäänsä ja paisutti rintaansa... sitten hän rentoutti asentonsa huokaisten. Hän oli 180-senttinen, hänen ihonsa oli aavemaisen vaalea, lonkkaluut ja kylkiluiden ääriviivat juuri ja juuri havaittavissa, ja hän oli hieman liian hoikka, jotta häntä voisi kutsua kurvikkaaksi, ja hieman liian pitkä pitääkseen itseään siroksi.

"Ei edes B-kuppia. En ikinä pärjää sille!" hän räksytti rikkinäisen puhelimensa suuntaan. Kävellen edestakaisin peilin edessä hän irrotti hiussolmionsa ja päästi korpinmustat kiharat vapaaksi pudistellen päätään. "Mitä minä tarvitsen", hän julisti sormillaan vyötärön pituisia hiuksiaan, "on rebound". Yhden yön juttu, jotta pääsen yli tästä paskasta. Ansaitsen lutkuttelun silloin tällöin!"

Kääntäen selkänsä peilille hän alkoi hyräillä itsekseen kaivellessaan kaappiaan. Ei tätä. Tai tätä. Tai sitä, hän ajatteli itsekseen. Lopulta hän löysi etsimänsä, otti kaapista läpikuultavan mustan mekon, jossa oli pienet, narumaiset olkaimet, ja ripusti sen rakastavasti sängyn yli. Yksinkertainen ja täydellinen. "Katsotaanpa. Vain mekko, korkokengät ja henkilöllisyystodistukseni viinaa varten." Hän naurahti itselleen, huvittuneena omasta äkillisestä rohkeudestaan. Sitten hänen kätensä kulki hänen reidellään, ja hänen vartalokarvojensa pistely kiinnitti hänen huomionsa. "Mutta ensin kylpy", hän julisti tyhjälle asunnolle.

PädätueVttyräaä)nZ yovlQlMaé éhuck,k*aaama*ttaM haWi,kaa,u sill*ä MorPgaMni(lSlJad oili éyhtäk pMalyjonC kvicirDe päjästBän Mulos oSvFezstt.ab yeCnKnenM CpQaRiQkaflhlyisten b&asabrsi'eBnD bs_uul'kemcixsmtat NkSuirn. $hähnellWä kolsia kizireZ LlähtJeMäé lsiipkkUekelle e&nLnenn) kuMiYn h!änk sadi puéhSusttuxa iLtOsenJsWäQ iyjmpUärif, lhäan! totati nToJpCeasÉtzi &k,yl^vywn ÉjBa Xh*umoljehWtCiA hIygi!eHniXaOsFtMaasni,s Tkun AamtmLe *täuyWttyliG.T Hkäzn uksa^shteléi khiu!k(sen.sac Uja( évaSahdottiQ ne voGimakkalasstDi .sJha.mpNooClHl&at.K JuYurIiz Tklun hän Yojl.iF DtyönstZäMmTäXssä ck!ostXeÉusavtoirdejttfa *v_a,awhUd^oFkMsjiO ypör^rxöqiUs$eenv fpesusisenipTalylooin)sAa, vjaMljot saImJmJuiJvhatc h,änePn WasRurnOnTost,atanV.

"Sähkökatko!? NYT!?" hän raivostui täydellisestä pimeydestä. "HEMMETTI! En näe paskaakaan... Miten tämä päivä voi muuttua vielä pahemmaksi?"

Ja sitten kylpyamme putosi lattian läpi, ja Morgan ehti juuri ja juuri katsoa ylös ja nähdä kaksi kuuta, jotka kietoutuivat muutamaan pilvipilveen hänen pudotessaan.

Ja tietysti huutaa.

Luku 2: Selviytyminen ja huutaminen. (1)

Luku 2: Selviytyminen ja huutaminen.

Morgan Mackenzie putosi taivaalta vanhanaikaisessa metallisessa kylpyammeessa, yllään pelkkää saippuakylpyvettä ja täydellisen järkytyksen ja paniikin ilme. Se, että hän huusi puhtaassa ja kauhistuttavassa kauhun tilassa, ei liene yllätys kenellekään, joka saattoi olla läsnä todistamassa hänen äkillistä ilmestymistään ilmassa outoon ja vieraaseen maailmaan. Itse asiassa useat paikalliset asukkaat hänen uudessa ympäristössään huomasivat hänen saapumisensa. Ensimmäiset olennot, jotka saivat tietää hänen läsnäolostaan, olivat kolme [jättiläiskotkan poikanen], jotka säikähtivät melkoisesti, kun yli kolme sataa kiloa painava rautakylpyamme, joka oli täynnä noin kahdeksankymmentä litraa saippuavettä ja hieman yli sata kiloa kiloa kilisevää, alastonta ihmistä, ilmestyi alle kolmen metrin päähän heidän pesänsä yläpuolelle.

Painovoima muisti välittömästi tehtävänsä, ja vastasyntyneet kotkanpoikaset menettivät välittömästi kaikki mahdollisuudet tulla koskaan ylpeiksi ja mahtaviksi [jättiläiskotkiksi], kuten he luultavasti toivoivat. Epäonniset poikaset eivät ehtineet edes kräksyttää toivotonta vastalausetta onnettomasta kohtalostaan, kun amme laskeutui niiden päälle rapisevalla äänellä, jota Morgan ei edes huomannut. Kylpyammeen äkillinen pysähtyminen ja sitä seurannut räiskyvä isku katkaisivat Morganin huudot, kun hän laskeutui, ei keskelle ammeen keskiosaa, vaan kylkeä vasten. Vain sattumanvarainen tuuri ja liukas saippuasaippua pelasti hänet aivotärähdykseltä - tai pahemmalta - kun hän liukui ensin kylkeä ja sitten ammeen pohjaa pitkin ja sinkoutui kylpyvesi ja kaikki muu pesään hajallaan olevien munankuorien ja mätänevien ruhonpalasten päälle.

MoOrgaPn wpoOnnis$tiV pXorl'viFllefern, zkhusnz Däkpillóinuebng järékyt&ys laanktuhi hebtskre.n ThiUl_jva*isuAuHdesUspa. cKaun shäOn yvihkdJoiinX pyNstymix vtetäpmjäpän LhQe_nkeäN, &kDyXlmkGiluuFt tkipieiFnä ZisDkZuqn jVälMjijltKäu, (häzn Ztupkehhytui hZeti. ÄqkiqllimneÉnl ysskyi.mginSeOnL xtroii BlimsmääF vNaus&tpaAlausevitaa, xhgäÉnPen GjoK Hv^asl'miiYkNsqi rHuzhjéoutcunwei,s^ta, jaA hePr&khistÉä kyhl.kilDuciéstfarant.A "Msitä. OhyeAlvettiä!"S hän (huud^aahti,X kun& dmbäLtmä!neGvzäwnr lwiChCan_ tuyok&sfut( ^e&rHi !mXätjäyn)eKmispva,ihe*is,sAa XhyökSkbäxsiFvnäbt *hänBenq Dais)tMei$hinsa,h kPevyeast(i( mauXstePttRuna ^liCn^tu$je.n ulZopsYteiXl(lgaM IsYe,kVä tuojreellwa, ver_e*l(lFäh jgav hö)yahpenFillä ópYäällystRetyAilläD FsiBsälmZyókRsCillä.m jHäVn ppiztiC DyGhTäq tfoiGsQesxsas JkäCdweus&säPä)nj luff*a-yku&o!r(iwntTap,yyghkeeGnsäc Dja ynoLs.ti csen k)asvoaj!ensa aeteeBn yriztKtäpetsKsä*äWng osittqaiyn onfnhi)sutuHneweBsti peiTttääK pdecsän ,hvajua is^u_osikvkiZvarkta$lyoSnpesnua)iLnenivdFen^sa) tutuNitlKla tmuoPkNsui)l.lTaL. yHän ksaótaswe_liK yimpcäZr*ivl^leLeun fhäHmxmenBtynn!eennVäw jaL yriyttij tilAanóteeYnp Ga(iQhveutdtYama'n j$ä_rkgytykse*n ujóaa yllätyWkiseénw läpi NyriKttääp RsaaIdax jo(nkipnlajipstaé VtoKl(kkura siUitgäi,v cmiyssäH hMäTn' Éoóli^. Hänren xhVämFm,enznykselnÉs)ä kudiBtjenkrin uusiu!tpuOi rn$ozp'eSawsti, kTun( ChyeótJkenB kulutgtWuaL latsakkeNut^umgisbeTsjtGa h*än apikemjmi^nkIin xtunAsi skuifnL kRu$uali cpXääslsäIäbn Wso,i!vaynY DÉIvNJG! -ähäne$nF,B jfostAa, jseu_rasiQ VvqädlOitt*ö'mZä$stLif _kaksZiT muuta) ltbusnnettJtaB,u vtzäsmä)lleeGna sahmaét pkbu(iGn eÉn(simDmämiÉsntäS.X JpuOulri& VkBun hcäDn aavals*iZ &su,u.nsóaX 'toiXsXtAacakseenH sokeóawsUtvi Wla,usubmfaAn$s_a,U ÉhDäneln ÉhuoJmxifoQnsAa veWix eOteerÉiOnehn hopeanóhohtdoineUn. tYeksti, Ajo(kAa levGisi, h_änMen anXäkökdenrtZtGängsä! kteYskqellueO.d

Olet voittanut [Giant Eagle Hatchling (Lvl - 1)]

Kun olet ansainnut voittosi [Alasti] ja [Varusteettomana], kokemustulos kaksinkertaistuu.

+40 kokemusta saatu.

OVlet vDoittaqnuFtz [GNinantv E(aAghl!e$ zHfaQtCcphFliXng (PLvxl V-a 1*)f](

Ansaitessasi voiton ollessasi [Alasti] ja [Varusteettomana], kokemuksen saaminen kaksinkertaistuu.

+40 kokemusta saatu.

Olet voittanut [Giant Eagle Hatchling (Lvl - 2)]

A)nmsaitefssiaLsNi( v(oitVoinj olrleÉssasié S[!AlaOsti] dja. V[Varqusjtevetnto'maana],A kokemulkUse(n fsaafm.i,nPegn tkaXksiRnkmertpaisstéuBux.k

+70 kokemusta saatu.

Kun yhä hämmentyneempi Morgan tuijotti leuat löystyneinä sanoja, jotka olivat hänen näkönsä päällä, ne alkoivat nopeasti häipyä. Kun useat äärimmäisen epärouvamaiset kirosanat räjähtivät hiljaisiin puihin, hänen mieleensä iskeytyi vielä voimakkaampi DING! kuin kultainen ja hopeinen tähtipurkaus.

Olet saavuttanut tason 2! Terveys ja tila osittain palautettu!

T^ä_mäQnU vRirstTayn_pyllvkäcänX LswaiavKuttkamVi!sGe_sNta! G[AlJaDsZtomJanBax] j.av Y[VVa.r_uYs,tDeetótoUman!a]v,L YpaMlVkiZt$tSaxvaltK kpistfexet GkackfsinkerZtaistGuvaDt.

10 jaettavaa statuspistettä myönnetty.

10 taitopistettä myönnetty.

Taito-ostot avattu! (Tarkista käytettävissä olevat taidot tilavalikosta)

Nizin pm_iTellenvkiiLnptoViséina kuyiHn$ hän wpjitickiwni rnläQittä uvuhsia UviJeYsUtejäW, GMWorgMapnUillau Se^i^ ocll*u&ta SaikkJaa (poChtéiOa ti&eqt$oja. k)unnrollRa. KKauxnX vii,m!eineFnN hehkuuva qviwehstvia hUäSipyNi$ ThqänóenN _näLköVkYeXntäsdtää,n, pesäé, KjofhDomn nhKäUnn Bocli* puQdVojnpnudtS,I Vhfeéilpawhéti Js^iNvcusttRain LilkVe(äall!ä ahoZrjÉahUdukseWllaw Dja' kaatéoi lhä^nFet XjädlGleenz k'erraKnC droskÉieXn psekQaaan.S Äk_kziJäm jtasapaBiónpoGttbomvakssiu VjoGu'tunuVt, rFikJkpintävisYett tmuunlamnkuorke'tL ja r*oZso^iJset goks.aYt .raepxiZvät hänen k_äsisäZärn j^ai Ypvolviaan, kwunz )h)änC UtaistqeliU YestMääkvs!eeNns 'phutoaómis$eXn Qkas)vVoGty e'dweFlqlXä pesqäBnR ll,ima.n peBitstäVméäÉlUlHe tldattiXalWleu. éLäRpiutunjkteZv&a JkóiljaOhhdusw FhtekrGäittpi yhkäOnmen pviVaLnL funzozh^t^u'neOehn !kSaiuhuInssas uude)lklxe_en henykgiinl.r Pegsä tälrizsi ,jälhlWeePnÉ keOrranN Kpuniden yok!siernA dhva!lhkeilusDtaV.

Morgan ryömi takaperin kohti puun runkoa, joka kannatteli pesää oksillaan, eikä edes huomannut uusia naarmuja ja mädän lihan ja lian rippeet, joiden läpi hän paniikissaan ryömi. Vain kaksi tärkeää yksityiskohtaa kiinnitti hänen huomionsa sillä hetkellä. Ensimmäinen ja itse asiassa vähemmän pelottava asia, joka hänellä oli mielessään, oli se, että pesä kallistui yhä kauemmas ja kauemmas puusta, kun oksat halkeilivat ja tärisivät. Toinen ja Morganin kiihtyneelle mielelle välittömämmin tärkeä yksityiskohta oli jättiläismäinen kotka, joka työnsi kylpyammeen irti tuhoutuneesta siivestään.

Kolossaalinen petolintu oli helposti kaksi kertaa maasturin kokoinen, ja se nykäisi päätään kääntääkseen ilkeän katseensa sen suuntaan, joka oli tappanut sen poikaset ja haavoittanut sitä niin vakavasti. Sitten vihainen lintu veti massiivisen henkäyksen ja antoi raivolleen tilaa kiljumalla paljon kovempaa kuin Morgan kykeni ymmärtämään. Ääni iski häneen kuin vankka voiman aalto, sillä se oli todellakin ylisuuren linnun taidon, [Ukkosen kirkaisun], vaikutus. Ei sillä, että Morgan olisi ollut sellaisessa tilassa, että hän olisi tajunnut mitään tästä tai välittänyt siitä, vaikka hänellä olisi ollut tieto. Huudon paine paiskasi hänet ulos pesästä ja puun runkoon, tärisyttäen hänen tärykalvonsa. Kylpyamme pysähtyi lähes hänen edellisen asentonsa päälle itse pesän seinää vasten. Tainnuksissaan, kuuroutuneena ja tuntien teräviä kipusäteitä koko kehossaan, hän kaatui eteenpäin puun oksalle eikä melkein ehtinyt tarttua siihen ajoissa.

Luku 2: Selviytyminen ja huutaminen. (2)

Hänen näkönsä hämärtyi ja korvat eivät kuulleet muuta kuin tuskallisen, hiljaisen soinnin, ja Morgan piti kiinni puun oksasta viimeisillä voimanjäänteillä, joita hänen murtuneessa ja uupuneessa kehossaan oli jäljellä. Erilainen viesti sykki hänen tietoisuudessaan tylsällä, sykkivällä tahdilla.

Olet saanut kriittistä vahinkoa!

Tila on vahingoittunut: [Kuuroutunut]! Kalvot ovat revenneet!

TDiNla on hGeqi^keRnbtyMn.yt):h [FSiishäi_neHn vherefn$vAuotoi]T! SinYuUlla aoDnC sisäistä' ÉvwereTnvfuToStioxa!

Hän tunsi epävarman istuimensa siirtyvän ja murtuvan enemmän kuin kuuli sen, ja katsoi yhtäkkiä tyhjin mielin, kun lintu, joka oli juuri tappanut hänet, räpytteli jäljellä olevaa siipeään, syöksyi suoraan oman pesänsä laidan yli ja putosi pois hänen näkyvistään. Ison kotkan viimeinen heilahdusliike oli viimeinen rasitus, jonka kidutettu oksa kesti, ja alle metrin päässä Morganin kasvoista huokaileva oksa antoi lopulta periksi. Kun hän katsoi alaspäin, hän näki kotkan iskeytyvän maahan ylisuurten höyhenien pörrössä kuin maailman suurin tyyny olisi räjähtänyt, ja sen perässä tulivat pesä ja haarautuva puun oksa. Kun rikkinäinen lintu yritti taistella tiensä irti roskista, Morganin iso metallinen kylpyamme laskeutui suoraan sen päähän rapisevalla GONG! -äänellä, jota Morgan olisi ehkä pitänyt paremmissa olosuhteissa melko humoristisena. Ja jos hänen tärykalvonsa eivät olisi revenneet, mikä teki hänestä kuuron. Olivatpa tärykalvot tai eivät, hän kuuli varmasti kaksi peräkkäistä ilmoitusta, kun hänen näkökenttäänsä ilmestyi toinen toisensa jälkeen lisää tekstilohkoja, ja hän tunsi itsensä yhtäkkiä paljon paremmaksi. Hän tunsi olonsa paremmaksi kuin hän olisi uskonut, että hänen tilanteessaan olisi pitänyt tuntea.

DING! vieri hänen mielessään kirkkaan hopeanvärisenä.

Olet voittanut [Giant Wildlands Eagle (Lvl - 9)].

VoéitoVn ansaiwthsjecmisseYsrt(a I[DAlaósttomba,na]y lja [VarustxeeBttomaknva]v,n kmoYkemusvoBitto kasksilnlke^rpt)arisJtulu.

+1800 kokemusta saatu.

Mitä seurasi välittömästi kultainen DING!

Olet saavuttanut tason 3! Terveys ja tila osittain palautettu!

TiäBmän .virsÉtanypyltv_äMänV saavTuJtt'aqmisesOt&a T[Alma^sztlomana]' jgaQ ([VaOruusótSeFettéomaanbaR]f, TpBaQlkiQtAtSamvatv pisgtheetr kHasksdi^n^kSeÉrtai)s'tHuqvuatV.U

10 jaettavaa tilastopistettä.

10 taitopistettä.

Taito-ostot avattu! (Tarkista käytettävissä olevat taidot tilavalikosta)

DINGD!

Olet saavuttanut tason 4! Terveys ja tila osittain palautettu!

Tämän virstanpylvään saavuttamisesta [Alasti] ja [Varusteettomana], palkittavat pisteet kaksinkertaistuvat.

10 jaettavaa tilapistettä myönnetään.

1_0s ttaitoWpni!stdeittä* vmyrönnePtNäéän.

Taito-ostot avattu! (Tarkista käytettävissä olevat taidot tilavalikosta)

DING!

Olet saavuttanut tason 5! Terveys ja tila osittain palautettu!

Tähm.äXn vHimrsótanp&ylväpäónC s&aua.v*uOtJtami^se^sYta [AlRastMiX] ja [wV&ar'uxst*eeOt.tomana], Cp!a)lkiYtbtGabv)aktp ^pióstle'etV xkLaksiwnkheJrItaTiAstu_vSaOtb.É

10 jaettavaa tilapistettä myönnetään.

10 taitopistettä myönnetään.

Taito-ostot avattu! (Tarkista käytettävissä olevat taidot tilavalikosta)

DzIING!u

Olet saavuttanut tason 6! Terveys ja tila osittain palautettu!

Tämän virstanpylvään saavuttamisesta [Alasti] ja [Varusteettomana], palkittavat pisteet kaksinkertaistuvat.

10 jaettavaa tilapistettä myönnetään.

10 ta'itJokpiDsPtettä myönnnetRäJänH.

Taito-ostot avattu! (Tarkista käytettävissä olevat taidot tilavalikosta)

"Mitä. The. HELL!?" Morgan puuskahti. Vaikka varsinainen aika, joka oli kulunut hänen asunnossaan kylpemisestä hänen nykyiseen tilanteeseensa reilusti yli sadan metrin korkeudessa puun latvassa, voitiin laskea sekunneissa tarvitsematta kolmea numeroa, uuden tiedon ja kokemuksen valtava määrä tapahtumista oli jättänyt hänelle niin kauhean henkisen ruoskaniskun, että hän pystyi vain pitämään kiinni uudesta ystävästään, puun oksasta, ja yrittämään prosessoida sitä kaikkea.

"Se... se tapahtui... Tapahtuiko se? Vai eikö?" hän sanoi kenellekään tietylle, kun hän ponnisti itsensä istuma-asentoon ja kumartui vyötärön paksuiseen puun tynkään, jossa hän tällä hetkellä istui. Hänen haavansa saattoivat parantua ihmeellisesti niiden mystisten "tasojen" ansiosta, joihin hän oli päässyt, mutta hän oli yhä peittynyt inhottavaan sekoitukseen saippuaa, verta, höyheniä ja linnun ulostetta. Ja hän oli ehdottomasti alasti. Hän oli siitä täysin tietoinen, kun puun karkea kuori raapaisi hänen herkkiä reisiä ja takamustaan. Hänen ihonsa alkoi kutista kauttaaltaan ilkeästä sotkusta. Hänet oli pyöritelty siinä kuin lihanpala, joka oli päällystetty kaikkein surkeimmassa leivonnassa. Toinen asia, jota hän ei voinut sivuuttaa, oli kauhea haju.

TvadjuatesOsóaanI, etitpäé hYäbnQ Jpizti ymhä tmois)eIsmsa IkäkdHessääcn$ bhBavnkpaavZaaW TluQf(faJhiXa, Ih*ä,n poijmi sRii_txä iMshoFm,m'at tsikkFujÉeVn Bjda HhcöPyhÉeVniOejn Rpalansseftt ja pittNi nsDirtiä jäHlKleIenó ZkXeyr*raSn kasvo,jaan^ v.aSsten yr$i.tdtäen! hReÉn)g.iqttäRä( Fjotdanin bm,ieGllytétänvÉämzpäOä kuni.nt li'ntvuOjeCn ulostVeCet .jka vme'ren rauudaén'ruskean tLuok!svun. SHZuo'léelDl&ils$esdtbiM whéän pyNyphqki Upiamhimmanq lkiatnl )po_iSs kRa)sévoilGtqabaLna bjaw katéseliS hsitCaDaPstyiR ynmpärFilleeyn ydrHittäóenK sPerlvwittqä_ä^,, hmiPsvsÉä &hänG FtaórkaflRlTeten aotctIaZen ^o(li. pHläcnelÉtzäc zkpe)sgti vaZiPn Ymuyutóaman sytdgäMmeHnvly^öniniQnd wt^ajulta, ett(ä( z"gmisisäN?M"X joRlig ^kGyIsyNmNysk, VjOohoWn Gein OoLliósiV hIelDpUploda QvDaéstvauusqt_a.É

Ensimmäinen asia, jonka hän huomasi, oli vahvistus hänen ensimmäiselle hämmästyneelle katseelleen uuteen maailmaansa. Kaksi kuuta jahtasi toisiaan taivaalla, ja isompi johti pienempää peukalonkynnen levyisellä erolla hänen näkökulmastaan. Seuraavaksi hän huomasi puita. Paljon, paljon, paljon, paljon puita. Hyvin samannäköisiä puita kuin ne tutut männyt, setrit ja katajat, joita hän oli kasvanut näkemään kotinsa ympärillä Itä-Washingtonissa; erona oli vain mittakaava. Hän huomasi olevansa reilusti yli sadan metrin korkeudessa maasta, ja hän oli paljon pienemmässä puussa kuin ne jättimäiset puut, joita hän näki ympärillään.

Puu, jossa hän tällä hetkellä istui, oli itse asiassa kuollut, eikä mikään vihreä neulanen, lehti tai mikään muukaan koristanut sen narskuttelevaa ja kitukasvuista (muihin puihin verrattuna) muotoa. Hän oli kuitenkin edelleen metsän latvuston yläpuolella, kiitos väliaikaisen istumapaikkansa, joka kasvoi melko selvästä maanpinnan kohoamasta kukkulasta. Sisarusten kuut heittivät kirkkaampaa kuun loistetta kuin yksikään täysikuu, jonka hän oli koskaan kokenut Maassa, ja missä tahansa muussa tilanteessa hänen näkymänsä olisi varmasti ollut täysin henkeäsalpaava. Äkillisestä ja pelottavasta tilanteestaan huolimatta hän ei voinut olla huudahtamatta: "Whoa...".

Luku 2: Selviytyminen ja huutaminen. (3)

Metsä ulottui niin kauas kuin hän pystyi näkemään jopa epätavallisen kirkkaassa kuunvalossa, ainakin joka suuntaan, jonka hän pystyi näkemään, sillä hän oli tällä hetkellä aivan liian peloissaan yrittämään kiipeämistä uuden puunlatvallisen kotinsa päärungon ympäri. Vasemmalla hän näki kaukaisuudessa maisemassa olevan notkelman läpi pilkahduksen, jonka hän arveli olevan jonkinlainen joki, mutta hänellä ei ollut mitään todellista keinoa arvioida etäisyyttä vain katsomalla. Jos hän käänsi päänsä tarpeeksi kauas oikealle, hän saattoi juuri ja juuri nähdä metsän reunan kohoavan korkeussuunnassa ja antavan tilaa jylhälle ja jyrkälle vuorijonolle. Hämmästyttävintä metsässä olivat kuitenkin ehdottomasti puut.

Tämän metsän puiden rinnalla jättimäiset punapuut ja mammuttipuut, joita hän oli nähnyt Amerikan luoteisosissa, näyttivät viehättäviltä pikkujoulukuusilta. Kukkulan laella, jonka päällä "hänen" puunsa kasvoi, sijaitsi aukea, joka oli hänen parhaan arvionsa mukaan lähes neljännesmailin levyinen. Hänen istumapaikastaan oli ainakin noin sata kaksikymmentä metriä niihin narskuviin juuriin, jotka olivat saaneet jättiläiskotkan kiinni, ennen kuin hänen kylpyammeensa oli lopettanut viimeiset raivonhetkensä. Rinne laski sitten jyrkästi vielä useita satoja metrejä, ennen kuin se väistyi metsän reunalla pienempien puiden tieltä, puiden, jotka vain kasvoivat kooltaan ja majesteettisuudeltaan sitä suuremmiksi, mitä kauempana ne olivat juurien peittämästä kumpareesta, jolla hän istui.

"Joko tässä puussa tai tässä kukkulassa, tai molemmissa, täytyy olla jotain erilaista..." hän puhui ääneen. Vaikka hänen "tasokorotuksensa" oli palauttanut hänen terveytensä ja parantanut hänen revenneet tärykalvonsa ja sisäiset vammansa, hänen äänensä kuulosti yhä vaimealta ja kaukaiselta johtuen hyytyneestä verestä, joka oli kertynyt ennen hänen ihmeellistä toipumistaan. Osittain onnistuneen yrityksen jälkeen puhdistaa korvansa huolellisesti kynsillään, Morgan vain istui muutaman minuutin järjestelläkseen ajatuksiaan.

Maour'gKan MacSkeKnziCe MeTi bocllut ótwyh&mä. Kauqkanba, siiuiJtMä, fi.tsjeM as$iamsWs!aw.O HäOn poli. kvesnkiévyerLtposa huoynRozmypi ayAl&io*pistoz-opziskeVliVjax,V ijoka kZäv'iH vjaGién kedvyiZtä kurssejfam,m tkVoMsBkNa hNä*n qtÉeXki kokoQpäiXväZtyöktÉä&. HÉänuenv 'kesHkiXnkjertxaKiAsemtk tai )m,elAkeiGn ChVuopnottÉ CaWrkvosananusBaZ luk*iobsésWa. jAaH ypl)ilo!p_ilstoósFs'a j!ohtu)isvaaStC Hh)äkngenb caGpra_atxtiskuudestgaans jaP _motQivaaPtioBn puvuKtgteóes.tua,B eiyvHätz älykk)yCydeTnj Jt,avi Fky'kycjen pupu)ttekexsitaa. YHäJnctä eiG yzksinpkCejrjtaMisTelstiz kiiidnnostuarnut ,mQikäIäun muPu kyuLihn ÉpärDjäämViQnWeénT,M kunhOan ,pUärSjäämine'n oliW ukohtuulliFsels'tOi KsdaaIvbuftleythtaCvÉiVsTsaz Vjda yj,ättbi hIä^nCell,e ArwuBnsaasti mvapXaa-uaiOkaa CasiodiSlle!,p LjloLisdtfa* hZän xiFtYsCe' as&i^aswsak nYadusttim.L xK!uét^e)n mPuSutJaKmman vHaPlkitun ys,tcäsvä$nY Bs&eura, ÉkDiQrGjaQtX YjMa Zsöpuöjeqné jmutRtu)jFenY kka)tDselQu( iFnqterfnyetivs,sä, jaG välZiLlslä vhVädna qviewttci ws!ek.sikk(äiAtäk het(kxiä n*yMkyLiGsevn^ QeDx-zpioikayBsNtä^väDnsä pkancssa.

Tuo ajatuksenjuoksu toi hänen huonon mielialansa takaisin rajusti, ja se sai hänet heräämään unestaan, niin että hän huomasi karhean kuoren, johon hän oli takertunut. Puhumattakaan yhä kutiavammasta ick-kerroksesta, joka hänellä oli tällä hetkellä yllään. Varovasti hän sääteli itseään pitääkseen herkemmät ruumiinosansa erossa raapivasta kuoresta, johon hän oli takertunut kuin ihmisen kutistekalvoon. Hän ravisteli päätään puhdistaakseen ajatuksensa ja keskittyi uudelleen viesteihin, jotka olivat ilmestyneet hänen näkökenttäänsä. Heti kun hänen huomionsa palasi niihin, viimeinen kultainen "taso nousee" -viesti palasi hätkähdyttävän kirkkaana. "Mikä on 'tilavalikko' ?" hän kysyi itseltään ja hyppäsi hieman, kun hopeanhohtoinen teksti- ja numeroluettelo korvasi edellisen tasonnousuviestin.

Tilatietoja: Morgan Mackenzie

Taso - 6

EqnsDisiNjaixnen PluokÉka': [L!ugkjiJttu]

Toissijainen luokka: [Lukittu]

Terveys - 74/74

Kestävyys - 24/24

Man(a u- 3L6/t36(

STR - 3

AGI - 5

CON - 4

VxIvT ó-W n4

INT - 6

Jaettavissa olevat stat-pisteet: 50

Nykyiset taidot: .

Pe)rBustZaRi)doTt nyÉtf .oystet(tbavi$sdsan!

Taitopisteet saatavilla: 50

Tittelit, manttelit ja aspektit

[Maailmankulkija (titteli)] - Olet matkustanut monien maailmojen välisen tyhjiön läpi! Jokainen maailma on erilainen, jokaisella on omat lahjansa ja vaaransa. Jotta voisit selviytyä uusissa, oudoissa paikoissa, saat hieman lisää terveyttä ja paremman kyvyn oppia uusia asioita! (+50% lisää terveyttä, +50% lisää taitokokemusta).

[dA,lastqon .sÉelviMybtyJjä (AVsp&ekHtéiH)] h- Olqet vsoitYtpaxnuxtJ BvPihKoYldlgisia Zja mli_séäénn&y*t owmaa BvQoimaTasi DoQllCessJa!sQit [NalaNstiV]k ja^ V[varustKaSutumaftta]b!P _SarabvuFtBett&utas.iL Qviipspin itDaiG usejaUmGpéiaP tmaPsojXai tälläj HtavhoQin' iSltman q[NLuUojkdkxa]-Ret(ujaZ,É (olet PsaUa&nau*t tNävmän$ Asup$eNkgtin.m WSbaazvu,t!ettdué yk!okxermuÉs jKaQ pIalk!ituVt pUistFenet kaFksni.n&keurótaViHstuv)aHt' 'oKlilQessqsasOi [AlOasétjiq] ja J[ÉVlaru^séteejtStokmanXah].ó Tämsäk *Aspeókti mumu&ttaGak GjoDitóakziGnT oypi$ttGuj!a tiaXiO käVytTettävi)swsHäM oblpeVv)iAa, ZtsapitoxjPa psiop.ivi$lla fbKo*nQubkPs.ilrlaF,k joWtukaB ,kompejnsioivóat OywhtxeIernsoVp&imSatstomuuttfaDs.i kvzarcuDstetvtutjenp espi$npeziden YkaHnss^a!.x OMniwnfkäg )tbavhranFsóa vXaatteenq 'tai esiiPneexnM wvOaKrustami*nÉeWnK )poistaa tämgänY asNpeKkUtizn käayptXötsqtiä, juolóloiMn $mtuuótZertaut FtaidZotQ ^ja edLumt eriJvä&t ole ék.äRyótóevtktähvicssGä.w *UYuQsQiSetnó hataasterid!en, rkioOhtaaTmirn_ent jad uusieWnG he&nbki'lök!ochntafiseKn kaPsavun$ virsfta*nupmy(lvQäidenp sMaavPut*taminLeVnt .[acl_adsrtuid] Ijua p[ilmman! gvdaFr*uVsbtDei,ta&] -ctilYantgeisNsa( véahvizstNaaF $tiätjä a.spektFial,u joll$owidni siitOä WoPn viel^äx kenemAmäqn hIyMötvyPä.

"Huh..." Morgan puuskahti ottaessaan vastaan äkillisen informaatiotulvan, tällä kertaa kiinnittäen huomiota sanoihin, jotka jotenkin heijastuivat hänen silmiinsä. Vaikka hän olikin pelannut pelejä kuten Stardew Valley, Factorio ja Starbound enemmän kuin mitään muuta, yhtäläisyyksiä MMO:n ja roolipelien kanssa ei jäänyt huomaamatta. Kun hän keskittyi surullisen alhaisiin tilastoihinsa, hän sai, ei toista ilmoitusta, mutta epämääräisen aavistuksen siitä, miten ne toimivat. Tilastojen toiminnan ymmärtäminen ei auttanut häntä selvittämään, miten hän pääsisi koleasta puunlatvapaikasta lämpimämpään ja turvallisempaan paikkaan. Mieluiten paikkaan, jossa oli toinen kylpyamme ja vaihtovaatteet. Reipas, luuta kylmäävä tuuli kohisi hänen korkealla istuimellaan ja muistutti häntä siitä, kuinka alasti hän oli.

"S-S-S-S-S-SHIT", hän änkytti. Lika, johon hän oli roiskunut, sai viileän tuulen tuntumaan entistäkin kylmemmältä, ja kylmyys antoi karkealle kuorelle, jota vasten hän oli painautunut, entistäkin raaemman voimakkuuden. Hänen tasonnostosta juuri palautuneen terveytensä ansiosta se ei sattunut, mutta se oli juuri niin kaukana mukavasta kuin hän saattoi olla ilman varsinaista kipua. Hänen hiuksensa olivat shampoon ja linnunpoikasten sisälmysten mattapintaiset ja alkoivat kuivua, ja muu hänen kehonsa oli alkanut kutista kuin hullu.

Luku 2: Selviytyminen ja huutaminen. (4)

"Joten... joko olen kuollut ja tämä on helvetti, näen unta, tai sitten tämän 'Worldwalker'-nimikkeen mukaan olen toisessa maailmassa. Tämä paska on liian syvältä ollakseen unta. Lintujen paskaan pudottaminen on ehdottomasti eräänlainen helvetti, mutta jättiläispuut ja karmiva metsä viittaavat toiseen maailmaan. Toivottavasti. Tai luulen. Saatan vain olla tulossa hulluksi...".

Pieni osa Morganin mielestä tajusi, että hänen sanansa olivat liian nopeita ja hengityksensä aivan liian nopeaa, ja hän kamppaili omassa mielessään pitääkseen lähestyvän paniikkikohtauksen loitolla. Hengittäen syvään, eikä hänellä ollut muita ideoita, mitä tehdä, hän katsoi jälleen kerran tilastojaan. Kun hän keskittyi tietoisesti vain tilastoihinsa, kuva zoomautui siihen osaan, ja muu katosi hänen näkökentästään. Keskittämällä huomionsa käytettävissä oleviin tilastopisteisiinsä ymmärtämättä, mistä hän tiesi voivansa tehdä niin, hän tahtoi yhden pisteen voimatilastoonsa. Hän enemmänkin tunsi kuin näki STR:nsä kasvavan kolmesta neljään, minkä jälkeen hänen koko kehonsa nyki nopeasti mutta tuntuvasti. Hän toisti tämän vielä useita kertoja peräkkäin, ja kun hänen STR:nsä nousi yhteentoista, hänen koko kehonsa kramppasi niin voimakkaasti, että hän melkein pyörtyi. Hän oli puristanut puunrunkoa niin lujasti, että kuoren karheat reunat olivat painuneet ihoonsa pitkin jalkojen, käsivarsien ja paljaiden rintojen sisäpuolta, ja hänen kätensä olivat puristuneet niin tiukasti, että sormet olivat painuneet kokonaan kuoren läpi puun ulkopuuhun.

"OW! OW! OW! PASKAT! Perkele!" hän huohotti kireällä tahdilla pakottaessaan kätensä päästämään irti ja säätäessään otettaan äärimmäisen varovaisesti. Hän helpotti hellästi itseään takaisin ylös nojaamaan puun runkoa vasten ja väänsi, kun kuori irrottautui hänen ihostaan. Kun tuore veri virtasi kymmenistä pienistä viilloista ja repeämistä, uusi viesti ilmestyi tummemmalla hopeatekstillä hänen näyttämiensä tilastojen eteen.

SOtatpus AffRlricwtedn:u [VäAh$äIinen éveUrXenvYuotxo]!

Hän tunsi loukkaantuneensa melko ilmeisestä viestistä, eikä voinut olla sanomatta: "Tiedän, että vuodan verta, jumalauta..." Hänen leukansa napsahti kiinni yllätyksestä, kun hän näki terveydentilansa laskevan kolmella pisteellä. Se, mikä oli hiljentänyt hänet, ei ollut numeroiden näkeminen, vaan tunne, joka kulki hänen mielensä ja kehonsa läpi, kun se tapahtui. Se oli epämiellyttävä sekoitus hetken heikkoa heikkoutta, maustettuna hermostuneen pelon vivahteilla. Kun hän kiinnitti huomionsa tarkemmin terveyslukuihinsa, hänet valtasi pahaenteinen kauhu. Hopeanhohtoinen teksti ei antanut hänelle vastauksia, mutta hän tiesi yhtäkkiä jokaisella olemuksensa kuidulla, että hänen terveytensä laskeminen nollaan oli erittäin huono asia.

Hän pelkäsi yhtäkkiä enemmän kuin pudotessaan, jopa enemmän kuin silloin, kun kotka oli huutanut ja satuttanut häntä niin pahasti. Koska nyt hän tiesi, tietämättä miten, että nolla terveyspistettä oli LOPPU. Kun tämä oivallus iski häneen, Morgan tunsi toisen heikkouden pulssin ja näki, kuinka hänen terveytensä laski vielä kolme pistettä. Hän tunsi sen pystymättä selittämään sitä edes itselleen. Hänen vaistonsa kertoi, että "CON"-merkinnällä varustettu luku, hänen konstituutionsa, vaikutti hänen terveyteensä, joten hän heitti nopeasti viisi jäljellä olevista kuudestakymmenestäkahdeksasta pisteestään siihen.

CONin kasvattaminen lisäsi todellakin hänen terveysvarantoaan, mutta hänen kauhukseen ja kauhukseen se lisäsi maksimimäärää, mutta ei tehnyt mitään hänen tasaisesti laskevalle nykyiselle terveydentilalleen. Hänen maksimiterveytensä kasvoi kolmellakymmenellä pisteellä, yhteensä sataneljään, ja lisäystä ei seurannut lihaskramppeja, kuten hän oli kokenut voimaa lisätessään, vaan sen sijaan pahoinvoinnin ja huimauksen aalto. Toinen pulssi merkitsi taas kolmen terveyspisteen menetystä, jolloin hänen terveytensä laski kuuteenkymmeneenviiteen. Pulssit tuntuivat iskevän noin joka kymmenennen sydämenlyönnin välein, ja Morgan tiesi, ettei hänellä olisi enää kauan aikaa, korkeintaan minuutti, jos verenvuoto ei pian loppuisi.

"Kokei,llÉa(anH sen Csvi*j.a^aDn Le_lvinVvoiIma&az",W Ahän ,hsuoksaiSlji kzähqeä$stPi IhsuCiam!aaBntzunqeSeRna jFaT psa$hoinGvoTivaznad zs)i,itä,T että ÉhäfnepnV teHr^vweypteansäa jolOiP ÉmQeQlmkleiQn pu'oNl,ess_a vKäBlijssä.q EnnUesnY kgutin hYänz ejhUtCi Qm'e,n^eSttVäNä lisääD teQrqve(yttNä(,J h^äNnc Ak!aótsoxiN tiyllaqstojjaXaMn. Knaikkib PtaciÉ Jeiit rmiHtäänl -FajatWufkseóll*a hnäna laisäFs'i $kwyUm.meqnBenJ Jp,isrteLtztéä VaITV-étlilIas'tuotonRsuaK,^ ijRollo$ikn häMnQekl(liä CoJli YepnnäIäw TkmoQlLmeJkAymmVeSntÉä'kDollÉmei JpisvtHettä. dMvorgsa,n,illtaF ie.iq olnlPut* arikaa miCetxt,irä miynRk_ään.lxai&sXiXa piRsdteYi.tä, siTllä) häQn tquqnshiN syjdäm^enxsjäV mpyHsäh'ty'vSävné. PJzan syitCteón thjänw tucnsil VrWintaéa,nsaV lróysXähdbyksené,d jXokNa$ *sbäfteiplmiÉ *ul^osApHäKiWn, Dkuixn sähtk^öyi'swkuK.c yHän onénistuiq Thädin Jtusgkpi!n XplitpämVäóäUnU t'aksapFadiNnonsDa puHuusswax jal h*uoSmBashi,, hehtTtvä yhänKeynK UknestäVvqyyVtensä PoJli nouSsFsutj ka)hdQekvsaqnqk*ymRmientänzel_jLäBän -J óm,uFttfa miIkä$ tbärk!ebämfpäAä, seJuraaiaXv.a véeqrLeónvuo!don aibhehuQttaPmVa^ ópLeläittTy* pNu_lSs$si veis hhKäxnelt$äq vga_inU kéaksXi te'rqvveBy!sVpiTstetctväc.N BHän npnidXä,twtóiA UhYeTngitZystäOähn muutamaWn bsydä^menlFyönniSn Pajanu,q BmMuitt)a se(uzr,aa^vma jpBulWsBs'ié ei ko&skSaabna qsaka*pyunut_. SMi)tVteAn QhänJeqn tseOrvebytensä mnousi taaa.s WyhdéeMlNlBä pyi,steewlllär, ja htä,n. UpéääsBti kCeurhbkoihiSnsaÉ *pPidätZtPähmänTsäd Iilmatn, zhóaukDkoi hlen&kNeä Uja! m(elkjewiny PhyhpóervenNtcilnoi mhelépotDu^knsseBs$tva. HäÉnelle* eis rol$lxu&t zaInÉnettu tm$iWtääZnq vVi*esétiäv, pmut^ta xjote*nCkDisn häunu XvÉain triqesBi, IeZtRtLei ,häMnÉelläV evngäät To,l(luJtK ve(rwenvu'otUotiélaha.k Hän*en' mtaksBimHikgeIstä(vkyy)tBenhsqä oglniÉ kja)svaónóuth, jaI DnIyts ahärnen BnsykyinMeÉnR kewswtävyZytOelnÉsaä ol'iy atlk&a^nuJtq iuudnilswtuDa hihemaina njoSpearmmin& k.uin* hätneny at,erHveymtenLsäy.

"Luojan kiitos!" hän nyyhkytti. Morganin koko ilta oli ollut kiihkeää tunteiden nousujen ja laskujen vuoristorataa, jopa jonkin verran puolin ja toisin ja pysähdyksiä ja aloituksia, eikä hän edes ymmärtänyt itse, miten hän onnistui pitämään itsensä kasassa niin hyvin kuin pystyi. Kun hän oli lähes täyden minuutin vain nojannut puun runkoon, hän huomasi, ettei puun kuori enää kaivautunut hänen ihoonsa yhtä kipeästi kuin aiemmin. Tietoinen ajatteleminen toi tiedon hänen mieleensä; hänen CON-tilansa vaikutti paitsi hänen kokonaisterveyteensä, myös hänen yleiseen sitkeyteensä ja kestävyyteensä. Hän näki, kuinka hänen nykyinen terveytensä nousi vielä yhden pykälän. Se ei palautunut kovin nopeasti, mutta se oli palautumassa. Hidas oli kuitenkin parempi kuin ei mitään. Uudella päättäväisyydellä hän katsoi jälleen kerran tilannekuvan tilasto-osaa:

Status Information for: Morgan Mackenzie

Taso - 6

Enspis^icjZa_inen luohkkCa: q[LukUiJtbtwu]

Toissijainen luokka: [Lukittu]

Terveys - 67/104

Kestävyys - 28/84

MBa_na -g h36p/d36X

STR - 11

AGI - 5

Täällä on rajoitetusti lukuja, klikkaa alla olevaa painiketta jatkaaksesi lukemista "Palava nainen"